Näytetään tekstit, joissa on tunniste damage. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste damage. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Toinen viikko

Pari viikkoa kulunut edellisestä blogi-merkinnästä. Se on selvästi enemmän kuin oli tarkoitus ja olen vilpittömästi pahoillani siitä. Koska tämä blogi ei käsittele kirjoittajansa arkielämänän kiemuroita en mene ja vaivaa lukijoita niillä.

Edellisen viikon ajan treenasimme Lenin kanssa luoksetuloa (hihnassa) ja istumista. Toisen viikon aikana otimme mukaan "maahan!" -komennon. Se osoittautui jonkin verran istumista vaikeammaksi ja alkoi sujua hyvin vasta loppuviikosta. Istuminen menee jo ihan rutiinina.

Seuraavaksi aion ottaa mukaan "paikka" -komennon. Eli Lenin tulisi pysyä paikallaan siinä missä komento on annettu. Jos jollain on hyviä vinkkejä siitä miten tämän opettaminen sujuu parhaiten, otan niitä innolla vastaan. Muutenkin olen lisännyt blogiiin anonyymin kommentoinnin mahdollisuuden, koska sitä erikseen pyydettiin. Luotan että osaatte käyttäytyä siivosti.

Muuta maininnan arvoista:

Edellisellä viikolla pesin Lenin erään lenkin päätteeksi kunnolla koirashampoolla. Olen kuulut että noin kuukausi olisi sopiva väli shampoo-pesuun. Leni ei tykännyt siitä yhtään, vaan sai kaameat ylikierrokset siitä. Olen kuullut, että tämä on aivan normaalia. Koira kimpoili ympäri kämppää kaameaa munaravia ja hyppi sohvalle ja sängylle ja kiersi ympäri kämppää. Lopuksi koira alkoi kaivaa sänkyä ja teki protestipissat sinne. Jännä juttu, että koira ei ollut uskaltanut hypätä sohvalle tai sängylle ennen tuota kohtalokasta pesua, mutta tuossa se jotenkin oppi homman. Sen jälkeen sohvalle hyppääminen ei ole tuottanut mitään ongelmaa.

Toinen juttu: Unohdin läppärin sohvalle, ja sohva on muodostunut koiran vakkari päiväuni paikaksi (kai toi on yhdyssana, mutta menköön). Istuin pöytäkoneella selkä sohvalle päin ja kuului rousk rousk, aloin tarkistamaan mitä koira syö ja läppärin näppäimistöhän se. Useita näppäimiä irti, mutta lopullisiksi menetyksiksi paljastui yksi kadonnut (nielty?) kumipehmuste ja muodottomaksi pureskeltu alt-gr-näppäin.

Vanhemmilla kun olin käymässä veti koira alas sohvapöydällä olleen lasikipon. Hiukan väsyneellä tuulella ollut isäukko ehdotti jo koiran kurittamista, mutta itse en oikein vielä lämpene tälle, vaikka koira onkin kovin vilkas ja energinen.